Oliko se ujo katse, nokkela sutkautus vai tarjous avata tukkiutunut viemäri, joka saattoi rakastavaiset yhteen? Lukijoidemme tarinat osoittavat, että rakkaus löytyy usein silloin, kun sitä vähiten etsii.
Viikko sen jälkeen, kun olin tavannut tulevan aviomieheni, olimme hänen perheensä kanssa Illinois State Fair -markkinoilla. Seisoimme keskellä yleisöhulinaa, kun joku huusi: ”Does anybody know what time it is?” (Tietääkö kukaan, mitä kello on?). Vastasimme mieheni kanssa kuin yhdestä suusta rockbändi Chicagon laulun sanoin: ”Does anybody really care?” (Kiinnostaako se ketään?). Siinä hetkessä tiesin löytäneeni elämäni rakkauden. —Christa Parry, Mediapolis, Iowa
Palvelin sodassa Lockbournin ilmatukikohdassa ja minulla oli nuori ihailija, joka koiranpennun tavoin seurasi minua kaikkialle. Uskottelin itselleni, etten ollut kiinnostunut pojasta ja että tunteeni tätä kohtaan olivat lähinnä sisarelliset. Erään kerran jouduimme ajamaan pojan kanssa keskellä lumimyrskyä, ja automme ajautui moottoritien keskialueelle ja juuttui kiinni. Kului ainakin tunti ennen kuin auto saatiin työnnettyä ulos penkasta. Poika oli tämän jälkeen läpimärkä ja kylmissään, joten tarjosin hänelle tilaisuutta käydä luonani suihkussa. Peseydyttyään kuulin hänen huutavan kylpyhuoneesta: ”Kulta, missä pyyhkeet ovat?” Sydämeni suli tuon sanan voimasta, ja 43 vuotta myöhemmin hän kutsuu minua yhä kullakseen. —Lynn Timon, Charlotte, Pohjois-Carolina
Eräänä iltapäivänä menin koulun jälkeen ystävieni kanssa elokuviin. Teatterissa edessämme istui rivi poikia samalta luokalta. Yhtäkkiä edessäni istuva poika kääntyi ympäri ja antoi minulle suukon. Kotiin tultuani vanhempani kyselivät minulta elokuvasta, mutta en pystynyt kertomaan heille siitä mitään. Pääni löi tyhjää, sillä en muistanut mitään tuon suukon jälkeen. Olenkin ollut onnellisesti naimisissa kyseisen pojan kanssa jo 41 vuotta. —DonnaLou Baner, Gridley, Illinois
Olimme ajelemassa, kun yhtäkkiä auton eteen juoksi jänis. Poikaystäväni teki nopean väistöliikkeen koettaen välttää osumasta eläimeen. Arvostin hänen myötätuntoisuuttaan eläintä kohtaan, mutta tosiasiassa hän varasti sydämeni kutsuessaan sitä ”pupuksi”. —Mary Lou McCowan, LeRoy, New York
Olimme yhdellä ensimmäisistä treffeistämme, kun tuleva vaimoni hyppäsi moottoripyöräni selkään ja alkoi ajella ympäri vanhempieni pihaa kuin hän olisi syntynyt pyörän selkään. Valitettavasti en kuitenkaan ollut vielä ehtinyt opettaa hänelle pysähtymisen jaloa taitoa, joten äkkiä kuului kova pamahdus ja tyttö makasi maassa. Hän kuitenkin ponnahti nopeasti pystyyn ja tokaisi iloisesti: ”Sepäs oli hauskaa!” Siinä hetkessä tiesin löytäneeni sen oikean. —Dale L. Hall, Chagrin Falls, Ohio
Ensimmäinen avioliittoni päättyi eroon. Aloin lopulta käydä jälleen treffeillä, mutta liiton epäonnistuminen painoi mieltäni vielä pitkään. Olin tapaillut kerrassaan upeaa naista jo useamman kuukauden ajan, kun kerroin hänelle, etten uskonut meillä olevan yhteistä tulevaisuutta. Olin yhä henkisesti hajalla. Hän totesi: ”Jos olet niin tyhmä, ettet tajua minun olevan parasta mitä sinulle on koskaan tapahtunut, niin saat mennä.” Juhlimme itse asiassa juuri 36-vuotishääpäiväämme, koska hän oli täysin oikeassa. —Donald Ropson, Green Bay, Wisconsin
Vartuin vanhoillisessa intialaisperheessä ja olin jo vuosien ajan etsinyt sopivaa aviomiestä yhdessä vanhempieni kanssa. Tuona aikana minua tuki myös ystäväni, joka seisoi rinnallani läpi tuulen ja tuiskun. Noiden neljäntoista vuoden aikana kasvoimme luokkakavereista parhaiksi ystäviksi, mutta jostain syystä en koskaan ollut osannut ajatella häntä mahdollisena elämänkumppanina. Olen sittemmin koettanut muistaa, milloin rakastuin häneen. Olen käynyt mielessäni läpi kaikki ne hetket, jolloin olemme nauraneet, riidelleet ja itkeneet yhdessä sekä ikävöineet toisiamme, mutta yrityksestäni huolimatta en muista sitä hetkeä. Tajusin sen lopulta seisoessani alttarilla hänen rinnallaan: olin aina rakastanut häntä. —Priyanka Prasad, Dumfries, Virginia (yllä)
Minulla oli nuorempana vaikea pulma: seuraisinko unelmaani nunnakuntaan liittymisestä vai jatkaisinko poikaystäväni kanssa seurustelua? En osannut valita näiden kahden väliltä, joten päätin luopua sekä poikaystävästäni että savukkeista paaston ajaksi eli 40 päiväksi. Paaston viimeisenä päivänä eli pääsiäislauantaina oveltani kuului koputus. Oven takana seisoi poikaystäväni, joka ojensi minulle savukkeen. Ensimmäiset henkoset saivat kuitenkin pääni pyörimään, mutta onneksi poikaystäväni sai minut kiinni ennen kuin ehdin kaatua ja auttoi minut istualleen. Istuessani siinä oven kynnyksellä poikaystäväni syleilyssä tiesin, etten halunnut luopua hänestä enää koskaan. —Darlene Miller, Shelby Township, Michigan
Se tapahtui raskaan ja itsekeskeisen riidan jälkeen. Istuimme toisiamme vastapäätä ja koetimme päästä yhteisymmärrykseen. Olin lopen uupunut, joten sanoin hänelle: ”En tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä. Sano sinä, mitä haluat tehdä.” Hän ei sanonut mitään. Sen sijaan hän suuteli minua. —MJ Star, York, Pennsylvania
Olin alkanut tapailla erästä lentosotamiestä. Kerran hänen ystävänsä kertoivat minulle, että ruokalassa syödessään hän kirjoitti nimeni perunamuusiinsa. Totesin sen kai olevan rakkautta. —Nancy Louise Amazeen Whitlock, York, Maine (yllä)
Olin ollut nielurisaleikkauksessa ja silloisen poikaystäväni oli tarkoitus tulla hakemaan minut viideltä, heti töidensä jälkeen. Minut kuitenkin vapautettiin jo aikaisemmin, vartin yli kolme. Sairaanhoitaja tiedusteli, oliko joku tulossa hakemaan minua. Sillä hetkellä tiesin sen. ”Kyllä, poikaystäväni”, vastasin hoitajalle hymyillen. ”Hänen oli tarkoitus saapua vasta viideltä, mutta en usko, että hän jaksaa odottaa niin kauan. Hän tulee aiemmin, koska on huolissaan minusta.” Ja totta, poikaystäväni saapui sairaalaan 15 minuuttia tuon keskustelun jälkeen. —Traci Stout, Beaverton, Oregon
Tiesin rakastavani nykyistä aviomiestäni, koska soitin hänelle töihin vain kuullakseni hänen äänensä. Kahdeksantoista vuotta myöhemmin keksin yhä syitä soittaa hänelle kesken työpäivän, jotta voin kuulla hänen äänensä. —Jeanne Hammer, Bettendorf, Iowa
Aiemmat seurustelukumppanini toivat minulle punaisia ruusuja, makeisia ja joskus jopa koruja. Hän sen sijaan toi ruokaa – piirrosanimaatio-teemaisia valmisaterioita. ”Vilkaisin jääkaappiasi ja huomasin sen olevan lähes tyhjä”, mies selitti lahjavalintaansa. Kuinka olisin voinut olla rakastumatta häneen? —Suzie Berberich, Dryden, Michigan
Muutin taloon, jonka naapurissa asui erittäin ystävällinen perhe. Perheen poika oli komennuksella Vietnamissa, ja naapurini näyttivät minulle usein kuvia pojastaan, kertoivat tämän kirjeistä ja muutoinkin puhuivat tästä toistuvasti. Oikeastaan rakastuin häneen jo ennen kuin olin edes tavannut häntä. Olemme pian olleet naimissa tasan 49 vuotta. —Patricia Lucas, Reno, Nevada
Pam: Matematiikan tunneilla takanani istui jalkapallon pelaaja, johon olin hieman ihastunut. Oli tammikuu ja olin juuri kuullut, että hänen äitinsä oli kuollut auto-onnettomuudessa vain muutama päivä ennen joulua.
Chris: Olin surun murtama äitini kuoleman jälkeen. Kun palasin kouluun, huomasin istuvani matematiikan tunneilla lyhyen ja söpön vaaleahiuksisen tytön takana. Tämä kääntyi usein tuolillaan ympäri ja yritti jutella kanssani. ”Oletko sinä se, jonka äiti kuoli?” hän kysyi minulta kerran suoraan.
Pam: Hän kertoi yllättävän rehellisesti siitä, mitä oli tapahtunut.
Chris: Kukaan muu ei ollut osannut puhua kanssani äidistä.
Pam: Tuon keskustelun jälkeen alkoi noin kuukauden kestävät tapaamiset kotona ruokapöytämme ääressä, jossa teimme näennäisesti kotiläksyjä.
Chris: Huomasin puhuvani hänelle avoimemmin kuin olin ajatellut.
Pam: Jossain vaiheessa kevättä isäni kysyi minulta, johtuivatko ahkerat opiskelusessioni siitä, että olin reputtamassa matematiikan. Mietin asiaa hetken, kunnes tajusin todellisen syyn ja hymyilin. ”Luulen, ettei se johdu matematiikasta”, vastasin isälle.
Chris: Olemme nyt tehneet ”kotiläksyjä” yhdessä jo 25 vuotta. —Chris and Pam Longston, Seattle, Washington
Olin seurustellut poikaystäväni kanssa kolme viikkoa, kun tämä auttoi minua ja ystävääni muuttamaan uuteen asuntoomme. Purkaessani muuttolaatikoita, listasin ääneen asioita, joita rakastin uudessa asunnossa: “Rakastan uutta huonettani, rakastan kylpyhuonetta, rakastan keittiötä, rakastan olohuonetta, rakastan poikaystävääni …” Heti kun sanat olivat karanneet huuliltani, halusin tunkea ne takaisin. Poikaystäväni vain nauroi punastelulleni, ja tiesimme molemmat, että olin puhunut täyttä totta. Viisi vuotta myöhemmin olemme naimisissa ja valmistaudumme juhlimaan esikoistyttäremme ensimmäistä syntymäpäivää. —Michelle Planter, Raleigh, Pohjois-Carolina (yllä)
Minä olin tarjoilija Howard Johnson -hotelliketjun ravintolassa. Hän oli motellin apulaispäällikkö. Eräänä iltana hän pyysi minut ulos drinkille ja vastasin hänelle ”kyllä”. Puhuimme aina sulkemisaikaan asti, jonka jälkeen hän saattoi minut kotiin. Ovella seistessämme hän nojasi puoleeni ja kevyesti kosketti huulillaan huuliani. Se oli siinä: rakastuin häneen jo tuona ensimmäisenä iltana ja rakastin häntä aina hänen kuolemaansa saakka, 42 vuotta. Entä nyt, rakastanko yhä? Kyllä rakastan. Ja tekisinkö sen uudelleen? Voi kunpa voisinkin. —Barbara Young, Independence, Missouri
Tapasimme Facebookissa ja aloimme jutella netissä. Juttu luisti, vaikka emme olleet kertaakaan tavanneet kasvotusten. Olin juuri käynyt läpi vaikean eron, kun eräänä päivänä kirjoitin hänelle: ”Olen niin jääräpäinen ja kovasydäminen, ettei kukaan tule koskaan rakastamaan minua.” Hän vastasi: ”Tuota en usko.” Vuotta myöhemmin muutin Yhdysvalloista Irlantiin hänen luokseen. Olemme naimisissa ja odotamme esikoistamme. —Abigail Taylor, Waterford, Irlanti
Istuin yksin kahvilassa ja täyttelin New York Timesin sanaristikkoa. Yksi vihjeistä oli kuitenkin liian vaikea enkä millään keksinyt siihen ratkaisua. Komea mies kurkisti lehteä olkani yli ja sanoi: ”Trieeri, roomalainen sotalaiva. Se on numero kuusi pystyyn.” Kolmekymmentäkaksi vuotta myöhemmin kilpailemme siitä, kumpi saa sanaristikon valmiiksi nopeammin. —Sher Garfield, Bellevue, Washington
Hän oli paras ystäväni lukiossa. Kerroin hänelle kaikki suurimmat salaisuuteni, yhtä lukuun ottamatta: rakastin häntä kuin hullu. Valitettavasti hän meni naimisiin toisen miehen kanssa ja emmekä pitäneet enää yhteyttä. Monta vuotta myöhemmin olimme molemmat eronneet puolisoistamme ja herättelimme henkiin ystävyyttämme. Tällä kertaa en salannut tunteitani. Menimme naimisiin 30 vuotta lukion päättymisen jälkeen, ja nyt elän unelmaani. —Brad Bumgarner, Gahanna, Ohio
Rakastuin vaimooni ensisilmäyksellä, kun näin hänet Pullman Pie -ravintolassa. Kesti kuukausia ennen kuin uskalsin pyytää häntä ulos ja hämmästyin suuresti, kun hän suostui pyyntööni. Hän oli niin kaunis, etten vieläkään ymmärrä, mitä hän näki minussa. Mielestäni olimme kuin kaunotar ja hirviö. —Andrew Ronquillo, Prescott, Arizona (yllä)
Pian sen jälkeen kun olin alkanut seurustella Mattin kanssa, kerroin hänelle MS-taudistani. Taudin oireet eivät olleet pahat, mutta selitin, että ne saattaisivat myöhemmin pahentua. Matt ei piitannut siitä pätkääkään. ”Jos se pahenee niin, ettet voi enää kävellä, minä olen jalkasi”, hän sanoi. ”Jos menetät näkösi, minä olen silmäsi. Ja jos et voi enää puhua, tiedän, että rakastat minua, koska tunnen sydämesi.” —Barbara Wolf, Lemoyne, Pennsylvania
Elämäni satusetänä ei ollut kuin satua, sillä viikonloppukiertueet ja jatkuva keikkojen metsästys ei jättänyt paljoakaan aikaa rakkauselämälle. Kunnes eräänä päivänä olin festivaalilla esittämässä satua sammakkoprinssistä. Olin juuri kohdassa, jossa prinsessa valmistautui antamaan sammakolle suukon, kun huomioni kiinnittyi yleisön joukossa olevaan naiseen. Hänellä oli päässään baskeri sekä kauniit, kirkkaan vaaleansiniset silmät. Seisoin lavalla huulet törröllään ja huomasin ajattelevani: tuossa on nainen, jota haluaisin suudella. Onneksi onni oli myötä, sillä kaksi vuotta myöhemmin juhlimme häitämme. Ja aivan kuten sammakko muuttui prinssiksi, myös hänen suudelmansa muutti minut! —Jonathan Kruk, Cold Spring, New York
Ensimmäisillä treffeillämme menimme ravintolaan, jossa seuralaiseni tilasi pihvin kaikilla lisukkeilla, täytetyn uuniperunan ja pullon olutta. Kun tarjoilija kääntyi puoleeni, sanoin: ”Otan saman kuin hän.” Se on ollut tosirakkautta siitä asti. —Thomas Miebach, San Antonio, Texas
Olin ollut leski jo kolme vuotta, kun päätin muuttaa New Mexicoon ja aloittaa elämäni alusta. Eräänä päivänä kohtasin pitkän, komean muukalaisen, joka asui naapurustossani. Aloimme käydä vaelluksilla yhdessä sekä silloin tällöin elokuvissa kaupungin keskustassa. Ajaessamme kotia kohti erään elokuvaillan jälkeen valitin ääneen taloni lukuisia putkiongelmia. Seuraavana aamuna joku koputti oveeni. Ovella seisoi komea naapurini, työkalupakki toisessa kädessä ja suklaakakun pala toisessa. —Roxanne Haviland-DeBaun, Mitchell, Oregon
Kerran hän sanoi minulle: “Sovitaanko, että jos toinen meistä kuolee, se toinen jää odottamaan toisen kuolemaa, jotta voimme siirtyä seuraavaan elämään yhdessä.” Rakkautemme kiteytyi siihen hetkeen. —Deborah Jurgensen, Madison, Etelä-Dakota
Daven äitipuoli ei halunnut hänen menevän kanssani naimisiin. ”Katso nyt hänen äitiään”, äitipuoli tokaisi. ”Tyttö tulee näyttämään täsmälleen samanlaiselta kun hän vanhenee.” Dave oli ärähtänyt: ”Pidän siitä, miltä hänen äitinsä näyttää ja tulen olemaan erittäin ylpeä, jos morsiameni tulee näyttämään yhtä hyvältä.” Jos en tuohon mennessä ollut korviani myöten rakastunut häneen, nyt viimeistään menetin sydämeni. Vietimme juuri 58-vuotishääpäiväämme, ja kyllä, näytän täsmälleen samalta kuin äitini tässä iässä. —Blair Covington, Hollywood, Florida
Hän oli 14-vuotias ja minä 15, kun yhteinen ystävämme kuoli. Jonotimme vuoroamme arkun luona, kun tunsin jonkun puristavan kättäni. Käännyin ympäri ja näin hänen kyynelehtivän. Juuri tuo hetki sai minut rakastumaan häneen. Olemme nyt molemmat kolmekymppisiä ja mietimme usein ääneen: ”Tuntevatko kaikki muutkin yhtä suurta rakkautta?”—Heather Fields, Keyser, West Virginia
Lue lisää
Tutkimus paljastaa onnellisen parisuhteen salat
Näin parisuhteessa säilyy kipinä
Kuuntele - ja tule kuulluksi
Osallistu keskusteluun!