Jo kauan ennen nykyhallitsijoita monia poliitikkoja on houkutellut diktaattorin toimenkuvan vastustamaton ylivertaisuus: pomoa ei ole, kukaan ei hypi nenälle ja mammonaa saa niin paljon kuin ilkeää kansaltaan varastaa. Etuja riittää, mutta yleensä despootilla on ikävä loppu, kuten esimerkiksi Hitlerillä ja Mussolinilla. Heidän jälkeensäkin jopa suhteellisen kauan vallassa pysyneet hirmuhallitsijat, sellaiset kuin Idi Amin ja Nicolae Ceausescu, ovat lopulta saaneet tuntea nahoissaan kansan vihan ja koston.

Viime joulukuussa Yhdistyneet kansakunnat juhli ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen hyväksymisen 60-vuotispäivää. Esittelemme nyt yhdeksän ihmisoikeusryhmien ja Yhdysvaltain ulkoministeriön tarkkailulistalla olevaa vallanpitäjää, joista jotkut ovat asemansa vakauttaneita diktaattoreita, jotkut nousuputkeen päässeitä poliittisia pyrkyreitä. Sopii odottaa, että hekin lankeavat lopulta itse virittämäänsä vipuun ja joutuvat aikanaan historian häpeäpaaluun.

AMERIKAN POMOTTAJAT

RAÚL CASTRO, Kuuba. Nousi valtaan 2008.

Virka on Raúlille uusi, mutta hän on harjoitellut sen hoitoa veljensä Fidelin oppipoikana vuonna 1959 tapahtuneesta Kuuban vallankumouksesta asti. Tuolloin maassa murhattiin tuhansittain ihmisiä, ja kaikki yksityinen omaisuus otettiin kommunistien käsiin. Raúlin nousu ykkösmieheksi ei nostattanut riemua Havannan kaduilla. Kuubassa on yhä noin 230 poliittista vankia, joita kohdellaan ihmisarvoa loukkaavasti. Vapaata julkista sanaa ei ole, ja yli kolmihenkisen ryhmän kokoontumiseen osallistuneet voidaan panna vankilaan. ”Latinalaisen Amerikan ihmisoikeusloukkauksissa Kuuba painii ihan omassa sarjassaan”, Kansainvälisen strategian tutkimuslaitoksessa CSIS:ssä työskentelevä Peter DeShazo sanoo.

HUGO CHÁVEZ, Venezuela. Nousi valtaan 1998.

Toissa vuonna Chávez kärsi tappion kansanäänestyksessä, joka olisi laajentanut hänen valtaoikeuksiaan. Silti El Presidente tiukentaa koko ajan otettaan maan kaikista instituutioista. Hän vainoaa toimittajia, nimittää puolueellisia tuomareita ja laatii mustia listoja vastustajistaan. Öljydollareilla mälläävä Chávez vastustaa raivokkaasti Yhdysvaltoja ja on solminut tiiviit suhteet Iraniin ja Kiinaan. Venäläiset ovat myyneet hänelle aseita yli neljällä miljardilla dollarilla. ”Chávez astui näyttävästi Fidel Castron saappaisiin”, sanoo Roger Noriega, joka on toiminut Yhdysvaltain suurlähettiläänä Amerikan valtioiden järjestössä OAS:ssä. ”Hän on tehnyt kaikkea mitä Castrokin, paitsi lähettänyt omia joukkojaan muihin maihin.”

EVO MORALES, Bolivia. Nousi valtaan 2005.

Morales on pikemminkin kansansuosiota tavoitteleva populisti kuin varsinainen valtias. Pyrkiessään varallisuuden ja maanomistuksen uusjakoon hän on kohdannut väkivaltaista vastarintaa ja vienyt Bolivian sisällissodan partaalle. Enemmistönä olevaa alkuperäisväestöä on sorrettu kauan, ja Morales haluaa nyt antaa sille muun muassa vallan noudattaa omia perinteisiä oikeuskäytäntöjään. Ihmisoikeustarkkailijat pelkäävät, että sen arveltaisiin oikeuttavan lynkkauksiin ja muihin mielivaltaisiin rangaistuksiin. Taloudelliset kytkökset Cháveziin ja Iraniin sekä usein viattomien kokapensaan lehtien kasvattajien tukeminen eivät lisää hänen suosiotaan Yhdysvalloissa, missä hänen toimiaan seurataan tarkasti.

AFRIKAN YKSINVALTIAAT

ROBERT MUGABE, Zimbabwe. Nousi valtaan 1980.

Mugabe on kunnostautunut erityisesti piittaamattomuudessa ihmisten kärsimyksistä. Hänen 28 vuotta kestänyt hallituskautensa on kuin pitkä painajainen: 1980-luvulla hän taisteli poliittisia kilpailijoitaan vastaan ja 20 000 ihmistä kuoli, vuonna 2002 tuhansia kidutettiin. Viime vuoden vaalien toinen kierros päästiin pitämään vasta, kun Mugaben kätyrit olivat tappanet toistasataa ihmistä. Työttömyysprosentti on 80, ja 83 prosenttia väestöstä elää köyhyydessä. Kansantalous on sekaisin: inflaatiovauhti on maailman nopein, syksyllä 2008 jo useita miljoonia prosentteja. ”Maa on suunnitelmallisesti ajettu tuhoon”, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin edustaja John Elliott.

OMAR AL-BASHIR, Sudan. Nousi valtaan 1989.

Yli 300 000 ihmistä on saanut surmansa Sudaniin kuuluvalla Darfurin alueella jatkuvassa selkkauksessa. Viiden viime vuoden aikana al-Bashirin asevoimat ja hallituksen tukemat puolisotilaalliset joukot ovat tappaneet, raiskanneet, kiduttaneet ja ryöstäneet ihmisiä mielin määrin. Yli 2,2 miljoonaa siviiliä on siirretty maan sisäisiin pakolaisleireihin. Presidentti jarruttaa myös taidokkaasti avustushankkeiden toimeenpanoa Sudanissa. ”Humanitaarisissa operaatioissa kuluu valtavasti aikaa ja voimia byrokratian ja paperisodan hoitamiseen”, sanoo Human Rights Watchin edustaja Selena Brewer.

ISAIAS AFWERKI, Eritrea. Nousi valtaan 1993.

Afwerki on harvan tuntema mutta monen pelkäämä hirmuhallitsija. Häntä on luonnehdittu häilyväksi ja itsevaltaiseksi. ”Hänen tunneperäinen tapansa tarttua asioihin herättää kysymyksiä”, sanoo Yhdysvaltain entinen Etelä-Afrikan-suurlähettiläs Princeton Lyman. Afwerkin toimet ihmisoikeusasioissa ovat kuin suoraan diktaattoriksi pyrkivien käsikirjasta: ei oppositiopuolueita, ei oikeusvaltiota, ei muita kuin valtion hyväksymiä uskontoja. Salaisiin vankiloihin on kadonnut tuntematon määrä poliittisia vankeja. Viime vuonna Afwerki hankki maalleen ainutlaatuisen huomionosoituksen: Eritrea sijoittui 169:nneksi Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausmittauksessa, jossa oli mukana 169 maata.

HIRMUHALLINNON AKSELIVALLAT

AJATOLLAH ALI KHAMENEI, Iran. Nousi valtaan 1989.

Iranin mahtipontinen presidentti Mahmoud Ahmadinejad huitelee uutisotsikoissa, mutta hänen narujaan nykii Iranin korkein uskonnollinen johtaja ajatollah Ali Khamenei, joka viime kädessä päättää kaikkien muidenkin tekemisistä. Hurskaan tyrannin hallitsemassa maassa toisinajattelijoita, toimittajia ja blogien pitäjiä vainotaan, vangitaan ja joskus kidutetaan valtiovallan toimien arvostelusta. Oikeuslaitoksen tiedetään määräävän rikoksista keskiaikaisia rangaistuksia, joihin kuuluu kivittäminen, ruoskiminen ja käsien katkaisu. Kuolemantuomioita jaellaan muistakin kuin henkirikoksista, ja teloitusten määrä on noussut 300 prosenttia vuodesta 2005. Nuoria ihmisiä teloitetaan Iranissa nykyään enemmän kuin missään muualla maailmassa.

KIM JONG IL, Pohjois-Korea. Nousi valtaan 1994.

Tupeerattu tukka, haalarimainen univormu ja korokepohjakengät: voiko niistä aineksista saada aikaan omituisempaa ilmestystä kuin Kim Jong Il? Pohjois-Korean ”Rakas Johtaja” on hassu hahmo, mutta muuta naurun aihetta elämä demilitarisoidun vyöhykkeen pohjoispuolella ei sitten tarjoakaan. Miljoona pohjoiskorealaista kuoli 1990-luvulla nälänhädässä, joka johtui osaksi maatalouspolitiikan virheistä. Kansan nähdessä nälkää sotalaitos löi rahoiksi myymällä aseita eri puolille maailmaa. Kim pitää yllä pakkotyöleirien verkostoa, johon on suljettu 200 000 poliittista vankia, myös lapsia. Vankeja kuolee nälkään, pahoinpitelyyn ja kylmään. Kim on pyrkinyt luomaan lämpimät suhteet Iraniin ja Syyriaan, ja vielä suuremman syyn huoleen antaa se, että hänellä on käytettävissään ydinaseita.

BASHAR AL-ASSAD, Syyria. Nousi valtaan 2001.

Al-Assadin hallinnossa näkyvät kaikki tyypillisen poliisivaltion tunnusmerkit: eriäviä mielipiteitä ei suvaita, vastustajia pannaan vankilaan ja joskus kidutetaankin. Hän selittelee toimiaan sillä, että maassa vallitsee hätätila. Sama hätätila on vallinnut siellä jo 45 vuotta. Al-Assadin hallinto on horjuttanut Libanonin vakautta ja murentanut arabien ja Israelin rauhanpyrkimyksiä. Viime aikoina on näkynyt merkkejä siitä, että hän saattaa siirtyä yhteistyöhakuisemmalle linjalle. Brookings Institution -tutkimuslaitosta edustava Martin Indyk totesi kuitenkin taannoin: ”Jokseenkin jokainen al-Assadin kanssa neuvotteluihin lähtenyt johtaja on palannut niistä tyhjin toimin.”