Kissoista margariinia? | Valitut Palat

Kissoista margariinia?

Luo: 02/01/2017 - 14:14

Uusi Kuvalehti julkaisi vuonna 1961 artikkelin, jonka mukaan erään margariinitehtaan valmistaman, kasvisvoina myydyn margariinin raaka-aineena oli käytetty eläinten raatoja, kuten kissoja, koiria ja jäniksiä.

Margariiniskandaali pudotti rajusti margariinin menekkiä, skandaalia edeltäneelle tasolle se nousi vasta vuonna 1968.


Artikkelissaan päätoimittaja Ilmari Turja muun muassa toivoi, ettei ”mirriä sanottaisi kookospähkinäksi”. Juttu herätti valtavan kohun, ja siitä poiki parikin oikeudenkäyntiä.
 
Uusi Kuvalehti haastettiin oikeuteen perättömien väitteiden esittämisestä ja kunnianloukkauksesta. Lehti voitti oikeusjutun. Toisessa oikeudenkäynnissä Raision tehtaiden ja Paasivaara-yhtymän todettiin käyttäneen ihmisravinnoksi kelpaamattomia rasvoja margariinin valmistukseen.

Piikkiön kihlakunnan oikeus katsoi selvitetyksi, että Raision tehtaille oli vuosina 1959-1961 hankittu ihmisravinnoksi kelpaamattomia rasvoja ainakin 450 000 kg, mikä määrä oli käytetty margariinin valmistukseen.  Tehtaiden johtohenkilöitä tuomittiin sakkorangaistuksiin ja margariini menetti maineensa pitkiksi ajoiksi.
 
Jotkut aikalaiset epäilivät kuitenkin, että Uuden Kuvalehden margariinijuttu oli ”tilattu”. Margariiniskandaalin aikoihin Suomen maatalouden suurin ongelma oli maidon liikatuotanto. 

Maitoa tuotettiin lähinnä voin vuoksi, ja margariinin tulo markkinoille heikensi entisestään ”voivuoreen” törmännyttä Suomen karjataloutta. Margariinijutun ansiosta voin kulutus kasvoi reippaasti.
 
Uusi Kuvalehti sai jutun myötä lisää lukijoita, mutta ilmoittajakunta harveni. Margariinintuottajat ja monet muut elintarvikeyritykset aloittivat ilmoitusboikotin, ja osin siitä syystä lehti ajautui talousvaikeuksiin.

Uusi Kuvalehti lopetti toimintansa pari vuotta myöhemmin. Epäilyt kissojen kovasta kohtalosta saivat koiranleuat liikkeelle. Margariiniskandaalin myötä syntyi muun muassa lausahdus ”Ennen pantiin mirrit multaan, nyt ne lyödään Suvikultaan”.

Suvikulta oli eräs 1960-luvun margariinimerkki. Repe Helismaan puolestaan sanaili eräässä rallissaan: ”Ei enää tuolla, Raision puolla, ei enää juokse kissa. / Sillä se kissa leipien päällä on eväspaketissa...”


Osallistu keskusteluun!

100-vuotiaan Suomen kunniaksi Valitut Palat julkaisee Suomen Vuosisata -uutuuskirjasta joka viikko uuden mielenkiintoisen artikkelin kansamme satavuotisen historian varrelta.