Värikäs Marrakech

Vasta nyt saan kokonaiskuvan Menara-lentoaseman terminaalista, joka on vaikuttava. Vuonna 2008 valmistunut ja sveitsiläisen arkkitehtitoimiston suunnittelema rakennus on joissakin listauksissa valittu yhdeksi maailman kauneimmista lentoasemarakennuksista. 

Vaalea, moderni lentokenttärakennus muodostaa hienon kontrastin vieressä avautuvaan, noin miljoonan asukkaan Marrakechiin, jonka terrakottavärillä maalatut talojen julkisivut yhdessä kaupunkia ympäröivän ruskean erämään kanssa saavat sen hehkumaan punaisena. Siitä on peräisin lempinimi Punainen kaupunki. 

Hyppään taksiin, joka lähtee kuljettamaan minua hotelliini. Auton ikkunasta katsoen Marrakechin talot näyttävät melko matalilta. Myöhemmin kuulen oppaalta, että talojen korkeus on rajoitettu julkisivusäännöillä, jottei kaupungin kuuluisin moskeija, Koutoubia, jäisi muiden rakennusten varjoon.
 
Kaupunkikuva näyttää arabityylisine rakennuksineen melko vanhalta, eikä ihme, onhan kaupunki perustettu noin tuhat vuotta sitten. Entisen siirtomaa- vallan, Ranskan vaikutus näkyy sekin selvästi, koska nimet tiekylteissä on kirjoitettu sekä arabiaksi että ranskaksi. 

Taksi kuljettaa minut alle kymmenen minuutin matkan päässä olevaan hotelliini Le Grand Savoyhin. Se on tyyppiesimerkki Marrakechin uudehkoista hotelleista. Se on kohtuuhintainen mutta silti korkeatasoinen ja ylellinen. Huoneet ovat tilavia, uima-allasalueet ovat avaria ja hotellin hyvään varusteluun kuuluvat muun muassa kuntosali ja monipuolinen kylpyläosasto suomalaisine ja turkkilaisine saunoineen. 

Hotellin ulko-ovella portieeri ohjaa vieraat metallinpaljastimen läpi ja tarkistaa kaikkien tulijoiden kassit. Ehkä juuri tällaisten turvajärjestelyjen ansiosta Marokko on säästynyt viime vuosina terrori-iskuilta, jotka ovat piinanneet joitakin muita Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan valtioita. Näen metallinpaljastimia myöhemmin myös muiden hyvätasoisten hotellien ja ravintoloiden ovilla. 

Hotellin monipuolisen aamiaisen jälkeen menen tutustumaan lähellä olevaan noin 800 vuotta sitten perustettuun Menaran puutarhaan, jonka oliivipuiden ympäröimä tekojärvi ruokkii kaupungin kastelujärjestelmää. Oppaani kertoo, että altaan vesi on peräisin yli 4 000 metrin korkeuteen nousevilta Atlas-vuorilta, joiden muodostama nauha siintää taivaanrannalla kaakossa. Ruokin altaassa polskivia karppeja leipäpalasilla hetkisen ja siirryn sitten taksilla vanhaan kaupunginosaan eli Medinaan.
 

Koutoubian moskeija on Marrakechin tunnetuimpia maamerkkejä. Sen minareetti helpottaa suunnistamista.
Kuva:Ilkka Virtanen

Vaikka Marrakechissa on noin miljoona asukasta, se tuntuu kompaktilta ja helposti hahmotettavalta, erityisesti vanha kaupunki, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä hotelliltani ja jossa ovat mielenkiintoisimmat nähtävyydet. Vanhassa kaupungissa suunnistan Bahian palatsiin, jonka varakas sulttaani rakennutti 1800-luvulla itselleen ja vaimoilleen.

Opas esittelee palatsin koristeltuja seiniä ja kattoja ja niiden arabiankielisiin teksteihin kätkeytyviä tarinoita. Palatsin korkeat huoneet säilyvät kesäkuumallakin viileinä, koska lämpö nousee ylös katon rajaan. Hämyiset huoneet ja hiljaiset sisäpihat muodostavat rauhoittavan vastakohdan ulkona sykkivälle katuvilinälle. 

Poikkean välillä lounaalla Mövenpick-hotellin Jamra-ravintolassa, joka tarjoilee herkullista miekkakalaa jättiläiskatkarapujen kera. Koska kaupunki on sisämaassa, meren elävät on tuotu pöytään kauempaa, mutta alkupaloina olevat vihannekset ja jälkiruokana olevat hedelmät ovat taattua lähiruokaa.

Mövenpick-hotelli tarjoaa myös silmänruokaa, koska hiljattain uudistetun hotellin sisustus on kuin taideteos, jossa on käytetty koristuksena maan alkuperäisväestön berberien vanhaa esineistöä kuten sapeleita ja kamelisatuloita. 

Hyvän lounaan jälkeen jatkan kaupunkikierrostani ja siirryn Majorellen puistoon, joka on kuin viileä varjoisa keidas, jonne on hyvä paeta iltapäivän kuumuutta. Majorellen puistossa on lukemattomia erilaisia kasveja ja siellä on myös sen edesmenneen omistajan, ranskalaisen muotisuunnittelijan Yves Saint Laurentin muistomerkki.

Marrakech oli Laurentille Ranskan ohella kuin toinen koti ja hänen luonaan vieraili siellä monia kulttuurin ja viihteen supertähtiä aina 1960-luvulta 2000-luvun alkuun. 

Majorellesta siirryn täysin erilaiseen maailmaan, vanhan kaupungin basaareihin eli soukeihin. Siellä on myytävänä herkkuja, metallikäsitöitä, mattoja, vaatteita ja melkeinpä mitä vaan.

Tinkiminen kuuluu asiaan Marokon markkinoilla. Mattokauppias lupaa tarvittaessa lähettää maton perässä kuriiripalvelulla, jos teen kaupat. Mutta sanon harkitsevani vielä asiaa. 

Aikani basaarikäytäviä kierreltyäni päädyn isolle torille, Jemaa el-Fnal- le, joka on täynnä hälinää, tuoksuja, myyntikojuja ja monenlaisia esiintyjiä, jotka tempuillaan keräävät yleisöltä rahaa.

Näen torilla oikeita käärmeenlumoojia, jotka ovat laskeneet kobria ja muita, vaarattomampia käärmeitä luikertelemaan maahan yleisön ihmeteltäväksi. He tulevat pyytämään minulta rahaa, koska otin heidän käärmeistään kuvia. Marokossa hyviin tapoihin kuuluukin se, että esiintyville taiteilijoille ja temppuilijoille annetaan muutama lantti. Muutenkin juomarahojen antaminen helpottaa asioiden hoitamista. 

Käärmeenlumoojien lisäksi näen muun muassa korteista ennustajia ja miehiä, joilla on kesytetty haukka tai kana. Esiintyjiä on joka lähtöön. Tunnelma Jemaa el-Fna –torilla on ainutlaatuinen ja eksoottinen. Siellä kannattaa jokaisen Marrakechiin tulevan poiketa. 

Vanhan kaupungin laitamilla tutustun vanhaan juutalaiskaupunginosaan. Vaikka Marokko on suhtautunut melko suvaitsevasti juutalaisiin, useimmat näistä muuttivat viime vuosisadalla ulkomaille, muun muassa Israeliin. Jäljelle jäivät heidän vanhat korttelinsa, jotka tunnistaa siitä, että niissä on ikkunoita kadulle päin, kun taas perinteisissä marokkolaisissa kaupunkitaloissa, riadeissa, ikkunoita on yleensä vain sisäpihalle. 

Kaupunkikierroksen päätteeksi nautin päivällistä Dar Mohassa, joka on oppaan mukaan yksi Marrakechin parhaista ravintoloista. Ravintola toimii vanhassa rakennuksessa, joka näyttää entiseltä yksityispalatsilta. 

Alkuruokana on muun muassa kyyhkyspiirakkaa, jonka päällä on tomusokeria ja kanelia. Suolaisen ja makean yhdistelmä maistuu hieman oudolta suomalaisen suussa. Pääruokana on lammastagine, joka valmistetaan ja tarjoillaan kannellisessa savipadassa pohjoisafrikkalaiseen tapaan.
 
Kolmantena matkapäivänä matkustan parin tunnin automatkan päässä olevaan Essaouiran rantakaupunkiin. Matkalla pysähdyn tutustumaan arganöljytuotteita valmistavaan tehtaaseen. Arganöljy puristetaan arganpuun siemenistä, ja sitä käytetään muun muassa kosmetiikan ja elintarvikkeiden raaka-aineena. 

Myös paikalliset vuohet ovat ihastuneet argansiemeniin, jopa siinä määrin, että ne kiipeävät arganpuihin saadakseen tuota herkkua. Minut kohtaakin pian epätodellinen näky, kun valtatien varressa olevan ison puun oksilla patsastelee joukko vuohia syömässä. Näkymä muistuttaa absurdia kuvamanipulaatiota, mutta se on täyttä totta. 

Saavun Essaouiraan lounasaikaan. Tunnelma Atlantin rannalla olevassa pienessä kaupungissa on unelias, koska kiireisin lomakausi on ohi. Taiteilijat ja käsityöläiset kaupittelevat leppoisasti tuotteitaan vanhan kaupungin kapeilla kujilla.


Vanhan kaupungin basaareissa eli soukeissa on myytävänä lähes kaikkea matoista metallikäsitöihin.
Kuva: Ilkka Virtanen

Kaupungin usean kilometrin pituisella hiekkarannalla näkyy vain satunnaisia auringonpalvojia ja kävelijöitä. Valtameri ei enää marraskuussa houkuttele uimaan, vaikka sää onkin kuin Suomessa heinäkuussa. 

Neljännen matkapäivän aamuna joudun valmistautumaan kotiinpaluuseen. Onneksi ehdin poiketa hotellini hyvin varustetulla kuntosalilla ja nauttia sen jälkeen Marokon auringosta hotellin uima-altaalla ennen paluumatkaa. 

Helsingin ja Marrakechin välille avautui uusi entistä nopeampi lentoyhteys, kun lentoyhtiö Norwegian aloitti suorat lennot kerran viikossa lauantaisin. Yhdensuuntaisen lennon hinta on yhtiön mukaan alkaen 79 euroa.