Mitä iäkkäämpi olet, sen suuremmalla todennäköisyydellä käytät liikaa lääkkeitä.
Eräänä perjantaiaamuna prahalainen 61-vuotias vapaa toimittaja ja valokuvaaja Jan Malý istui työkoneellaan, kun hänen näkökenttänsä alkoi yllättäen sumeta. ”Äkkiä tuntui kuin olisin pyörtymäisilläni.” Kohtaus toistui jälleen seuraavana päivänä, lähes täsmälleen samaan aikaan.
Jan oli noin kuusi viikkoa aiemmin lääkärinsä luona rutiinitarkastuksessa, jossa oli käynyt ilmi, että hänen verenpaineensa oli koholla. Tulokset olivat 150/90, kun korkean verenpaineen rajana pidetään 140/90. Vaikka luvut heilahtelevat toisinaan ihan luonnostaan, määräsi lääkäri Janin käyttämään Losartan-merkkistä verenpainelääkettä 50 milligramman päiväannoksina.
Toista huimauskohtausta seuranneena aamuna Jan oli laittamassa aamiaista, kun hän yllättäen tuupertui lattialle. Testitulokset osoittivat, että Janin verenpaine oli itse asiassa erittäin matala: 80/49. Tarkemmat tutkimukset paljastivat, että verenpaine tipahti vaarallisen alhaiseksi aina noin tunti sen jälkeen, kun hän oli ottanut Losartania. Jan Malýsta oli näin ollen tullut osa valtaisaa iäkkäämmistä ihmisistä koostuvaa joukkoa, joille lääkityksestä aiheutui enemmän harmia kuin hyötyä.
Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä enemmän lääkekaappimme alkaa muistuttaa apteekkia. Nykyään kuitenkin yhä useampi tutkija kyseenalaistaa väitteen, että moni yli 55-vuotias todella tarvitsee niin paljon lääkkeitä. Cara Tannenbaum on geriatrian eli vanhustenhoito-opin ja farmasian professori Montrealin yliopistossa, minkä lisäksi hän on kanadalaisen lääkityksen vähentämistä ajavan järjestön johtaja. Tannenbaum onkin todennut, että yksi vanhemman ikäluokan suurimmista ongelmista on ylilääkitys.
”Iän myötä elimistön kuona-aineita säätelevien elinten, kuten munuaisten ja maksan, toimintakyky heikkenee.” Näin ollen lääkeannos, joka vielä kymmenen vuotta sitten oli sopiva, voi nyt olla ikäihmisen keholle liikaa. Tai sitten lääkitys ei sovi lainkaan.
Aivan liian usein lääkärit joko eivät toteuta tarkistuskäyntejä, joissa tarkastettaisiin ettei potilaan keho vastusta uutta lääkitystä, tai sitten uusivat vanhoja reseptejä automaattisesti ja harkitsematta, onko lääkkeille enää tarvetta tai oliko niistä koskaan mitään apua.
Keskusteltuaan omalääkärinsä ja ravitsemusterapeutin kanssa Jan Malý muutti ruokavaliotaan, alkoi liikkua enemmän ja lopulta laihtui 18 kiloa. Nykyään hänen verenpaineensa pysyy terveen rajoissa (130/80) ilman lääkitystä. Kuten Janin esimerkki osoittaa, osa yleisimmin määrätyistä lääkkeistä voivat olla suurin ongelmamme.
Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä enemmän lääkekaappimme alkaa muistuttaa apteekkia.
Kuva: Thinkstock
Verenpainelääkitys
Verenpaineen alentaminen vähentää selvästi sydän- ja verisuonitaudeista johtuvien kuolemien määrää, uutisoi viimeaikainen merkittävä yhdysvaltalaistutkimus. Siitä huolimatta ihmisille yhä useammin määrätään suuria lääkemääriä vielä sen jälkeen, kun heidän verenpaineensa on normalisoitunut. Etenkin vanhusten kohdalla tämä ylilääkitseminen voi johtaa huimauskohtauksiin, sekavuuteen, kaatuiluun ja myös vakaviin munuaisongelmiin.
Yksi selkeä riskiryhmä on diabeetikot. Uumajan yliopiston tutkija Mattias Brunström analysoi joukkoa kansalaistietokannasta löytyneitä diabeetikkoja, joilla oli verenpainelääkitys. Kaikki heistä eivät kuitenkaan edes kärsineet korkeasta verenpaineesta.
Brunström havaitsikin, että etenkin näissä tapauksissa verenpainetta madaltavat lääkkeet todellisuudessa lisäsivät potilaiden sydän- ja verisuonitautiriskiä 15 prosenttia. ”Diabeetikkojen kyky sietää verenpaineen pudotuksia on heikompi kuin muilla”, hän toteaa.
Statiineja kolesteroliarvojen alentamiseen
Normandian Sylvain les Moulinsista kotoisin oleva ranskalainen Alain Morise on aina ollut erittäin hyvässä kunnossa ja hänen kolesteriarvonsa ovat pysyneet viitearvoissaan. Silti hänen lääkärinsä kuitenkin määräsi hänelle statiineja sisältäviä kolesterolilääkkeitä, koska hän tupakoi ja hänellä siten katsottiin olevan suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.
71-vuotias Alain oli syönyt kolesterolilääkkeitä lähes vuosikymmenen ajan, kun hän eräänä syyskuisena päivänä vuonna 2013 oli astumassa ulos ovestaan ja hänen lihaksensa jähmettyivät.
Statiinien käyttö on lisääntynyt Euroopassa niin voimakkaasti, että jopa 13 prosenttia sekä Ison-Britannian että Slovakian aikuisväestöstä käyttää niitä, kertoo OECD:n raportti vuodelta 2013.
Moni käyttääkin statiineja ehkäistäkseen sairauksia, joiden riski heidän kohdallaan on minimaalinen. Statiinien hyötyvaikutus on saatavilla silloin, kun tarkoituksena on vähentää kolesterolikertymien pakkautuminen verisuoniin. Jos potilaalla ei havaita merkkejä kertymistä mutta hänelle kuitenkin määrätään statiineja, eivät ne tarjoa lainkaan luvattuja pitkän aikavälin ehkäiseviä vaikutuksia.
Nykyään niitä suositellaan Yhdysvalloissa keski-ikäisille sekä sitä vanhemmille ihmisille, joilla on jopa vain 7,5 prosentin todennäköisyys saada kovettuma.
Kalifornian Oakland Reseach Center -tutkimussairaalan lastenosaston lääkäri Ronald Krauss toteaa, että jos ihminen on muutoin terve ja käyttää kolesterolilääkkeitä vain koska on huolissaan kolesterolitasoistaan, ”[hänellä] voi olla suurempi todennäköisyys sairastua kakkostyypin diabetekseen tai saada lihasongelmia kuin ennaltaehkäistä sydän- ja verisuonitauteja”.
Kun Alain Morisen lihakset äkillisesti kramppasivat niin ettei hän pystynyt kävelemään, hänet kiidätettiin sairaalaan. Reumasairauksiin erikoistunut lääkäri epäili välittömästi oireiden johtuvan lääkityksestä, ja kudosnäytteet vahvistivat diagnoosin.
Statiinit on viimeisimmissä tutkimuksissa yhdistetty muun muassa autoimmuunisiin lihassairauksiin, kuten kuolioituvaan monilihastulehdukseen, joka heikentää lihaksia – ja lähes lamautti Alainin.
Taudin seurauksena Alain laihtui peräti 30 kiloa. ”Hän oli pelkkää luuta ja nahkaa”, sanoo Alainin vaimo Marie-France. Alainilla oli kuukausien ajan lukuisia sairaalajaksoja, ja lääkärit määräsivät hänelle kortisonia – steroidia, joka hillitsee ylivireää immuunijärjestelmää. 18 kuukautta kestäneen lääkehoidon jälkeen Alain pystyi taas kävelemään, vaikkakin vain lyhyitä matkoja.
Vaikka kuolioituva monilihassairaus on suhteellisen harvinainen, on statiinien usein tulkittu olevan keskeisessä roolissa myös muissa lihassairauksissa. Ne aiheuttavat käyttäjilleen muun muassa kovaa kipua ja sydänlihaksen vaurioitumista.
Lisäksi vuoden 2012 tutkimuksessa havaittiin, että statiinit voivat lisätä riskiä saada kakkostyypin diabetes yli 50–79-vuotiailla naisilla, joiden riski oli jopa 48 prosenttia. Lontoolaiselle Cochrane Heart -järjestössä työskentelevä professori Eliano Pio Navarese julkaisi vuonna 2013 statiinien vaikutusta koskevan meta-analyysin, jossa hän analysoi lukuisten eri tutkimusten tuloksia.
Navarese päätyikin lopulta toteamaan, että tässä tapauksessa suurin riskiryhmä ovat ylipainoiset ja henkilöt, joilla on todettu esidiabetes. Hän toteaakin, että uudet lääkkeet, kuten PCSK9:n estäjät, voivat soveltua etenkin niille korkeista kolesteroliarvoista kärsiville henkilöille, joille statiinit eivät sovi. Mikä parasta, niiden ei myöskään ole todettu aiheuttavan samanlaisia sivuvaikutuksia kuin statiinien. 
Lihasten äkilliset kramppaamiset voivat johtua lääkityksestä.
Kuva: Thinkstock
Insuliinia diabetekseen
Suurin osa ykköstyypin diabetesta ja osa kakkostyyppiä sairastavista ovat riippuvaisia siitä, että insuliini pitää heidän verensokerinsa aisoissa. Se on olennaista kaikille, joiden A1C-arvo eli glukoosin määrä verenkierrossa on jo pidemmän ajan ollut yhdeksän tai enemmän.
Silti tohtori Sussmanin mukaan ”diabeteksen hoitamisen edut saavutetaan ainoastaan vuosikymmeniä kestävän hoidon avulla”. Mitä vähemmän vuosikymmeniä potilaalla on edessään, sitä pienemmällä todennäköisyydellä aggressiivisista hoitomuodoista on pitkäaikaista ehkäisevää etua. Sen sijaan lääkityksen seurauksena potilaalla on suurempi riski kärsiä sen sivuvaikutuksista.
Jos ihminen saa insuliinia enemmän kuin on tarve, voi sen seurauksena kehittyä hypoglykemia eli veren liian vähäinen glukoosipitoisuus. Veren niukkasokerisuudesta voi taas seurata sekavuutta ja muita kognitiivisia häiriöitä, kaatuilua, kooma ja jopa kuolema.
”Tätä esiintyy aivan liian usein, minkä vuoksi olemme todenneet potilaiden olevan vaarassa, vaikka heidän ei pitäisi olla”, Sussman sanoo. Hän toteaakin vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessaan, että etenkin iäkkäämpien diabeetikkojen annostusta säädetään harvemmin, vaikka heidän verensokeritasonsa laskevat vaarallisen alhaiseksi.
Mutta mikä määritellään on vaarallisen alhaiseksi? Sussmanin mukaan jo alle kuuden laskeva A1C-arvo on vaarallinen. Sen sijaan turvallisilla vesillä ollaan silloin, kun arvo on 6,5–7,5 välillä.
”Kun ihminen vanhenee, jo pienetkin heilahdukset voivat olla erittäin vaarallisia”, Sussman varoittaa. Liiallisen lääkityksen seurauksena kehittyvä alhainen verensokeritaso asettaa potilaan välittömästi vaaravyöhykkeelle.
PPI-lääkkeitä vatsavaivoihin ja refluksitautiin
56-vuotias hollantilainen Carin Aarts oli lääkinnyt vatsaongelmiaan useiden vuosien ajan omepratsolipohjaisilla protonipumpun estäjillä eli PPI-lääkkeillä. Viime aikoina hän oli kuitenkin alkanut kärsiä yhä enemmän päänsäryistä ja kohonneesta verenpaineesta, mutta kukaan lääkäreistä ei ollut osannut johtaa oireita lääkitykseen.
Vasta vuonna 2014 selvisi, että hänen syömänsä PPI-lääkkeet olivat aiheuttaneet niin vakavan magnesiumpuutoksen, että se rasitti hänen sydäntään ja siten asetti hänet hengenvaaraan.
PPI-lääkkeitä suositellaan usein mahahaavojen sekä gastrointestinaalisen verenvuodon ehkäisemiseen, minkä lisäksi niitä käytetään vähentämään refluksitaudissa esiintyvää vatsahappojen nousua kurkkuun. Itse asiassa ne ovat niin tehokkaita, että niiden suosio on maailmanlaajuisesti suorastaan räjähtänyt, ja pelkästään Euroopassa niitä myytiin vuonna 2013 lähes 120 miljoonan euron edestä.
Tehokkuutensa vuoksi ne ovat kuitenkin liian vaarallisia vapaasti käytettäväksi. Vatsahapot ovat elintärkeitä vitamiinien ja mineraalien pilkkomiseen, jotta keho voi hyödyntää niitä. Vuosia kestänyt PPI-lääkkeiden käyttö voikin aiheuttaa vakavia puutostiloja. Radboudin yliopistollisen sairaalan tutkija Jeroen de Baaij on muun muassa havainnut, että ”15:stä [PPI-lääkkeen käyttäjästä] noin kymmenellä on liian vähän magnesiumia veressä”.
PPI-lääkkeet ovat erityisen haitallisia 65-vuotiaille ja sitä vanhemmille henkilöille, sillä pitkäaikaiset puutostilat voivat jopa vahingoittaa luustoa. Lisäksi vuonna 2016 ilmestynyt saksalaistutkimus osoitti PPI-lääkkeiden käytöllä ja ikäväestön dementialla olevan yhteyksiä. Ilmiö johtuu oletettavasti siitä, että lääkkeet estävät B12-vitamiinin imeytymisen.
Mikä pahinta, ihmiskeho pyrkii usein kompensoimaan vatsahapon puutetta luomalla lisää happoa tuottavia soluja. Näin ollen jos ihmiset yrittävät lopettaa PPI-lääkkeiden syömisen syötyään niitä pidemmän aikaa, he usein kärsivät aikaisempaa pahemmista ja voimakkaammista vatsavaivoista.
”Kun määrään potilaalle uusia lääkkeitä, sovin tämän kanssa uuden kontrolliajan kolmen kuukauden päähän. Samalla tuosta päivämäärästä tulee lääkekuurin viimeinen päivä, ellei tarkastuksessa toisin todeta”, kertoo lääkäri Cara Tannenbaum.
Carin Aartsin tapauksessa lääkityksen päättymisestä ei edes keskusteltu. Rytmihäiriöiden vuoksi sairaalahoitoon määrätylle Carinille annettiin suonensisäisesti magnesiumia sydänosastolla. Lääkärit päättelivät oireiden johtuvan lääkityksestä, mutta kun he yrittivät vieroittaa tätä lääkkeistä, kärsi Carin entistä suuremmista ruoansulatushäiriöistä ja tuskista.
Carinin ruoansulatusjärjestelmä ei enää pystynyt toimimaan ilman omepratsolia, mutta nykyään hänen täytyy myös syödä magnesiumlisiä. Ravintolisien syöminen ei kuitenkaan ole täysin riskitöntä, sillä ne voivat myös toimia laksatiivina ja siten aiheuttaa voimakasta ripulointia.
Täten satunnaisesti ruoansulatushäiriöistä tai närästyksestä kärsivien ihmisten on lääkehoidon sijaan usein turvallisempaa karsia ruokavaliostaan häiriötä aiheuttavia raaka-aineita, kuten kahvia, alkoholia, rasvaisia tai mausteisia ruokia.
Jos antasidit kuitenkin ovat välttämättömiä, kannattaa koettaa lyhyitä kuureja histamiinin H2-salpaajia, kuten famotidiini (Pepcid), ranitidiini (Zantac) tai simetidiini. Jos henkilö on kuitenkin syönyt PPI-lääkkeitä jo jonkin aikaa, kannattaa lääkityksen vähentämisestä keskustella lääkärin kanssa.
Rauhoittavia unettomuuteen
Osa viime aikona markkinoille saapuneista unettomuuslääkkeistä, kuten tsolpideemi (Stilnoct) voi aiheuttaa kognitiivisia häiriöitä, kuten amnesiaa.
Australialainen terapeuttisten lääkeaineiden käyttöä valvova järjestö päätti helmikuussa 2008 lisätä tsolpidemia sisältäviin lääkepakkauksiin varoituksen, että sen käytöllä ”voi olla yhteys mahdollisesti vaaralliseen ja hankalaan unikäyttäytymiseen, johon kuuluu unissakävely, unissa ajaminen” ja niin edelleen. Myös muilla tähän ryhmään kuuluvilla rauhoittavilla, kuten tsopiklooni ja tsaleploni (Sonata) on havaittu samantyyppisiä oireita.
Unilääkkeiden vaikutus on erityisen vahva etenkin naisilla ja yli 80-vuotiailla vanhuksilla, joilla on suurempi todennäköisyys joutua esimerkiksi autokolariin vielä useita päiviä sen jälkeen kun he ovat ottaneet tsolpideemia. Lisäksi he myös todennäköisemmin kaatuvat ja loukkaavat itseään lääkkeen käytön jälkeen. Kaiken huipuksi nämä lääkkeet voivat jopa pahentaa unettomuutta, kun käyttäjä yrittää luopua niistä. Näin voi käydä jopa vain viikon käytön jälkeen.
Taiwanissa tehty ja vuonna 2015 julkaistu tutkimus osoittaakin, että tsolpideemi ja vastaavat lääkkeet lisäävät vanhusten dementiariskiä. Tohtori Cara Tannenbaumin mukaan paras vaihtoehto unettomuuden hoitoon ei välttämättä ole toinen lääke vaan kognitiivinen käyttäytymisterapia. Vuonna 2012 julkaistu meta-analyysi aiemmista tutkimuksista totesi terapian olevan tehokkaampaa kuin mikään lääkärien tavallisesti määräämistä unilääkkeistä. 
Unilääke ei välttämättä ole paras mahdollinen lääke unettomuuden hoitoon.
Kuva: Thinkstock
”[Lääkärien] tulisi lääkitystä määrätessään aidosti ottaa huomioon potilaaseen kohdistuvat riskit”, Tannenbaum sanoo. ”Lisäksi potilaan lääkitystarve tulisi tarkistaa säännöllisin väliajoin.”
Hän kehottaakin, että lääkkeiden tarve tulisi arvioida uudelleen vähintään kerran vuodessa sekä aina kolme kuukautta uuden lääkityksen alkamisen jälkeen.
Vaikka lääkitystä ei koskaan tule lopettaa tai muuttaa ilman lääkärin suostumusta, on potilaalla kuitenkin aina oikeus saada tietää syömänsä lääkkeen haittavaikutuksista ja eduista. Asiasta kannattaa aina keskustella lääkärin tai farmaseutin kanssa, ja lääkkeiden sopivuus kannattaa kyseenalaista etenkin vanhentumisen myötä. Tiedosta riskit ja varmista, ettei lääkkeistä ole kehollesi enemmän haittaa kuin hyötyä.
Lue lisää
Ovatko rinnakkaislääkkeet turvallisia?
Suomi luottaa Buranaan
Niin kuin lääkäri määrää
Osallistu keskusteluun!