Pandat laittoivat Ähtärin sekaisin | Valitut Palat

Pandat laittoivat Ähtärin sekaisin

Luo: 03/14/2018 - 13:36

Tammikuinen pandojen vastaanottojuhla veti Ähtärin keskustaan joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 3 000 ihmistä, mikä on peräti puolet kaupungin asukasluvusta. Suhteessa samanlainen suosio edellyttäisi Helsingissä yli 300 000 ihmisen kokoontumista. Esimerkiksi Kauppatorin tukkinut jääkiekon MM-kultajuhla vuonna 1995 on yksi kaikkien aikojen suurimmista yleisötapahtumista Suomessa, ja sen osallistujamääräksi on arvioitu noin 100 000. 

Pandat
Pandojen vuoksi Ähtärin eläintarhaan odotellaan yleisöryntäystä.
Kuva: 
Pixabay
ILMOITUS, SISÄLTÖ JATKUU ALLA
ILMOITUS PÄÄTTYY

Panda-hype

Ähtäriläisen Otsonkoulun vararehtori Anu Kujansuu kertoo, että paikallisten alakoululaisten keskuudessa voidaan puhua suorastaan panda-hypetyksestä.

– Omien kolmosluokkalaisteni kanssa jokainen kouluaamu on viime viikkoina täytynyt aloittaa sillä että päivitetään netistä Lumi- ja Pyry-pandojen kuulumiset.

Niin Otsonkoulussa kuin monissa muissakin Suomenselän alueen kouluissa luokkien seinät ovat täyttyneet oppilaiden panda-aiheisista piiroksista ja esitelmistä.

– Opetuksellisestikin pandoissa on jotain super-motivoivaa. Oppilailla on valtava into opetella muun muassa pandojen elintapoja. Siinä samalla voi perehdyttää oppilaita tiedonhakuun ja vaikkapa siihen, mitä tarkoittaa kun eläinlajin sanotaan olevan uhanalainen.

Anu Kujansuun johtama alakoulun 30-päinen kuoro oli yksi esiintyjistä pandojen saapumisillan kansanjuhlassa. Tapahtumassa myytyjen arpojen tuotolla päätettiin kustantaa koko kuoro katsomaan pandoja.

– Kyllä siitä riemunkiljahduksia seurasi kun tieto kerrottiin lapsille, Kujansuu iloitsee.

Pandat matkalla Ähtärin vaakunaan?

Pandasatsauksen tärkeys eläinpuistolle ja koko Ähtärille tulee selväksi myös netin äärellä: sekä kaupungin että Ähtäri Zoon verkkosivut on hiljattain uusittu pandateemaisiksi ja sama koskee sosiaalisen median sivustoja.

Pandat tulevat olemaan Ähtärissä tulevina vuosina vääjäämättä läsnä kaikkialla.

Kyläkauppias Vesa Keskinenkin vie perheensä pistäytymään pandatalossa pian sen avauduttua. Hän uskoo, että lähivuosina niin tekevät todella monet muutkin.

– On aukko sivistyksessä, ellei ole nähnyt Ähtärin pandoja, hän kiteyttää.
 

Pandat Lumi ja Pyry

  • 4-vuotias uros Huá Baò ja 3-vuotias naaras Jín Bào Bào valittiin Ähtärin pandoiksi loppuvuodesta 2017.

  • Nimikilpailun pohjalta uroksen suomalaiseksi nimeksi tuli Pyry ja naaras sai nimen Lumi.

  • Pandat saapuivat Helsinki-Vantaan lentokentälle Kiinasta 18.tammikuuta. Samana iltana Ähtärin keskustassa jopa yli 3 000 ihmistä oli vastaanottamassa pandat tuonutta erikoiskuljetusta.

  • Eläinpuiston pandatalo avautui yleisölle karanteenin päätyttyä lauantaina 17. helmikuuta.

DC:Creator: 
Readers Digest Valitut Palat

Osallistu keskusteluun!