Rockin hymyhuuli Cliff Richard

Cliff Richard oli The Shadows -bändinsä kanssa tekemässä Britannian musiikkivallankumousta 1950-luvun lopulla. Nyt, 72-vuotiaana, hän levyttää ja esiintyy yhä. Uransa alkupuolella hän ihastui Portugalin Algarven seutuun, osti Albufeiran läheltä maatilan ja muutti sen menestyväksi viinitarhaksi.

Kun urasi alkoi vuonna 1958, oliko sinulla aavistustakaan, että sinusta tulisi maailmankuulu?

Richard: Ei, ei lainkaan. Aloin laulaa bändini The Shadowsin kanssa, ja ensin meitä pidettiin yhden hitin ihmeenä, bändinä joka pystyy tekemään vain yhden hittisinglen, Lucky Lipsin. (Kappaleen on levyttänyt suomeksi useakin artisti nimellä Hymyhuulet. ) Myönsimme itsekin, että niin saattaisi käydä. Viiden vuoden kuluttua huomasimme, että hetkinen, noista ajoista on jo viisi vuotta ja tässä sitä ollaan yhä. Sitten kului kymmenen vuotta, seuraavat kymmenen vuotta ja niin edelleen tähän hetkeen saakka.

Mikä on menestyksesi salaisuus?

Richard: Kova työ ja hyvä tuuri. Olin onnekas, koska pystyin luottamaan ihmisiin, jotka tekivät minulle upeita lauluja. We Don’t Talk Anymore on lähtöisin Alan Tarneyn kynästä ja Terry Britten teki Devil Womanin. Olen aina uskonut myös siihen mitä teen ja pitänyt rockia vakavasti otettavana taidemuotona. Esiintyjän on kunnioitettava omaa tekemistään ja yleisöään. Se on jotakin, joka on tästä ajasta kadonnut.

Tarkoitatko, että kaikesta on tullut kertakäyttöistä myös musiikkiteollisuudessa?

Richard: Nyt etsitään vain nopeaa tietä kuuluisuuteen. X Factoria tai Idolsia katsoessa huomaa, että häviäjilläkin on upea lauluääni. Mielestäni musiikkiteollisuus on muuttunut siinä, että taiteilijalle ei anneta enää aikaa kasvaa ja kehittyä. Kaikki tapahtuu liian nopeasti. Noiden ohjelmien voittajat tekevät yhden levyn, joka ponkaisee heti listojen kärkeen. Minä pääsin sinne vasta viidennellä yrittämällä, kesti viisi vuotta ennen kuin minä sain listaykkösen!

Monissa brittimusiikista kertovissa dokumenteissa sinua ei edes mainita, eivätkä monet brittiläiset radioasemat soita musiikkiasi. Mistä ajattelet sen johtuvan?

Richard: En ymmärrä sitä. Tiedän vain, että joku päätti, etteivät Cliff ja Shadows ole enää muodissa. Ehkä siihen liittyy pelkoa vanhoja ihmisiä ja ikääntymistä kohtaan. Ajatellaan, että rock kuuluu vain nuorille. Britanniassa ei kuitenkaan ollut rockia ennen minua, ja minä olen soittanut sitä viidelle sukupolvelle. Voihan tilanne johtua myös musiikkiteollisuuden muutoksista.

Kun tulit Algarveen ensimmäisen kerran vuonna 1961, päädyit ostamaan täältä tilan. Mihin ihastuit tässä paikassa?

Richard: Siihen aikaan Albufeira oli vain hurmaava pikku kylä. Jäin koukkuun siihen yksinkertaisuuteen.

Suunnittelitko ryhtyväsi viininviljelijäksi jo silloin, kun ostit tilan?

Richard: En, en suinkaan. Ensimmäinen taloni täällä oli lähempänä merta, Sesmariasissa. Asuin siellä, kunnes eräs ravintolan omistaja kertoi kuulleensa tilasta, joka saattaisi kiinnostaa minua. Seuraavana päivänä menin hänen kanssaan Quinta do Moinhoon. Rakastuin taloon ja paikkaan. Siellä oli jo rinteeseen istutettu viinitarha, näköalat olivat loistavat ja siellä oli hyvin hiljaista. Aloimme kuitenkin investoida ja harkita viinin tuotantoa vasta vuonna 1997.

Todistit maailmalle, että Algarvessakin voidaan tuottaa hyvää viiniä.

Richard: Otimme yhteyden viinitutkija David Baverstockiin, joka on tunnettu Esporão-tilalla, Portugalin Alentejon seudulla tuottamistaan viineistä. Hän tuli katsomaan tilaamme ja kertoi, että olosuhteet hyvien viinien tuottamiselle olivat olemassa. Kysyin häneltä, miksi Algarvessa ei sitten tehdä viiniä ja hän vastasi: ”Siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan täkäläisistä ei osaa. Sinä voit olla se, joka aloittaa.” Ja sen minä tein. Istutimme viinitarhan, aloitimme viininvalmistuksen, saimme joitakin hyviä arvosteluja ja sittemmin voitimme useita palkintoja. Menestyksemme rohkaisi muitakin tuottajia, jotka tekevät nyt omia hyviä viinejään. Meidän ensimmäiset viinimme valmistuivat vuonna 2001.

Et ole siis jäämässä eläkkeelle?

Richard: En vielä! Olen vähän hidastanut tahtia ja elän aiempaa rauhallisemmin. Kesät ovat täällä Portugalissa loma-aikaani, vaikka annankin joitakin haastatteluja ja käyn Lissabonissa markkinoimassa viinejämme. En kuitenkaan enää soita jatkuvasti konserteissa.