Varsova nousi tuhkasta

On kylmä ja harmaa helmikuun päivä vuonna 1979 Puolan pääkaupungissa Varsovassa. Minut johdatetaan huoneeseen, jossa mies istuu pöydän ääressä. Pöydällä on vain puhelin. Pyydän virkailijalta lisäaikaa viisumilleni.

”Jos autat meitä”, mies sanoo englanniksi vahvalla aksentilla, ”me voimme auttaa sinua.” Kysyn häneltä mitä hän tarkoittaa. Hän kertoo, että jos käyn hänen toimistollaan kerran viikossa ja raportoin mitä ihmiset puhuvat, voin saada rajattoman lisäajan viisumiini. Työ, hän lisää, ei eroa paljonkaan siitä toimittajan työstä mitä tein Yhdysvalloissa.

Kieltäydyn hänen tarjouksestaan, ja minun täytyy siis lähteä maasta.

Olin muuttanut Varsovaan, joka tuolloin oli vielä osa itäblokkia, vuonna 1978. Syynä oli Varsovasta kotoisin oleva tyttöystäväni Hania, jonka olin tavannut Lontoossa. Sain puolen vuoden viisumin ja löysin työtä englannin opettajana. Päivää ennen kuin viisumini umpeutui, matkustin pettyneenä pois.

Kolme vuosikymmentä myöhemmin olen palannut. Aurinkoisena kesäkuun iltapäivänä kävelen ehkäpä maailman täydellisimmällä pääkadulla, Krakowskie Przedmieściellä. Jo muutaman korttelin matkalla huomaan suuren urbaanin bulevardin klassiset elementit: kauppoja, gallerioita, ravintoloita, historiallisia asuintaloja (joista yksi kuuluu presidentille), loistohotellin, arvostetun yliopiston, historiallisia kirkkoja, viheralueita ja sankaripatsaita, joita on pystytetty muun muassa prinssille, runoilijalle ja tähtitieteilijälle. Katu on paljon kotoisampi kuin New Yorkin Viides avenue ja huomattavasti vaihtelevampi kuin Pariisin yhdenmukaistettu Champs-Élysées. Se on kuin Puola pienoiskoossa.

Nyt kun kävellessäni kesäisessä ihmisvilinässä kuulen puheensorinaa italiaksi, ranskaksi ja englanniksi, palaan muistoissani aikaan, jolloin tämä katu oli turvapaikkani pois ikävän harmaasta kaupungista ympärilläni. Natsit tuhosivat Varsovan toisessa maailmansodassa, ja se rakennettiin uudelleen kommunismin aikaan. Harvoja rakennuksia, jotka selvisivät pommituksista, oli Varsovan hienostunein hotelli, nykyisin nimeltään Bristol, joka tuolloin toimi sairaalana. Astun sen jugendtyyliseen aulaan ja etsin katseellani kuuluisaa baaria, jossa Puolan seurapiirien kerma seurusteli hotellin kulta-aikoina 1920-luvulla. Baari, jota koristaa neljä uurrettua pylvästä, vetää varakkaita edelleen puoleensa.

”Inhosin Varsovaa aiemmin”, sanoo Noemi Gadomska painokkaasti. Istumme kadunvarsikahvilassa Stalinin aikakaudelta peräisin olevalla Perustuslain aukiolla, joka sijaitsee kaksi ja puoli kilometriä etelään Krakowskie Przedmieście -kadulta. Kun katselen ympärilleni, näen rakennuksia, joita koristaa sankarillisia sosialistityöläisiä kuvaavat kohokuvat, joissa on jo historiallista kiinnostavuutta.

”Mielestäni tämä kaupunki oli niin maalainen”, jatkaa Gadomska, ystäväni ystävän tytär, joka on juuri valmistunut lukiosta. ”Sitten kävin Ottawassa sukulaisten luona. Siellä ruoho oli leikattu aivan täydellisesti”. ”Varsova on ehkä vähän sekaisin”, hän lisää, ”mutta täällä on aitoutta. Varsovalaiset sanovat mitä ajattelevat.”

Varsovalaisia onkin enemmän kuin koskaan: kaupungissa on Euroopan unionin kymmenenneksi korkein asukasluku. Muutos on hämmästyttävä kaupungille, joka menetti 63 prosenttia asukkaistaan vuosien 1939 ja 1945 välillä. Nousussa on myös Varsovassa vierailevien ihmisten määrä. Heitä vetävät kaupunkiin nähtävyydet, kuten neljä vuotta sitten avattu multimedia­suihkulähde, joka perjantai- ja lauantai-iltaisin käynnistyy äänen, veden ja valon leikkiin.

”Kaikki sanovat sen olevan turisteille, mutta kaikki tuttuni ovat kyllä käyneet siellä”, Gadomska huomioi, ja mainitsee sitten muita turisteja ja paikallisia kävijöitä houkuttelevia nähtävyyksiä: puutarha Varsovan yliopistollisen kirjaston katolla, uudelleen henkiin herätetty Veikseljoen toisella puolella sijaitseva työväen kaupunginosa Praga, joka nykyisin on suosittu taiteilijoiden keskuudessa, sekä uusi Kopernikus-tiedekeskus.

Hänen puhuessaan mietin kuinka tämä kaupunki on muuttunut vuodesta 1980, jolloin solidaarisuusliikkeen synty mahdollisti paluuni kaupunkiin, ja minut ja Hania vihittiin Varsovan vanhassakaupungissa. Muutoksen täytyy olla todella hämmästyttävä niille, jotka kokivat Puolan neuvostoajalla 1950-luvulla – aikana, jolloin vaimoni äiti suljettiin muiden poliittisten aktivistien mukana Varsovan vankilaan. Paikkaan, jossa vaimoni syntyi.

Vuonna 1951 Halina Matraśia syytettiin kommunisminvastaisesta vakoilusta. Vaikka hän oli raskaana, hänet tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen Mokotówin vankilaan (viralliselta nimeltään Mokotówin tutkintavankeuslaitos). Sitten syntyi Hania, joka annettiin myöhemmin Halinan siskon huostaan. Halina vapautettiin viiden vuoden jälkeen, mutta vankilavuodet jättivät jälkensä.

Löydän Mokotówin vankilan noin viiden kilometrin päästä vanhastakaupungista etelään. Se toimii edelleen vankilana, mutta sitä käytetään lähinnä lyhytaikaisiin rangaistuksiin. Luen seinässä olevan laatan. Varsova on täynnä tällaisia laattoja, joista useimmat ovat sodan ja totalitarismin uhrien muistolaattoja. Vankilan seinässä olevassa laatassa kerrotaan niiden ihmisten nimet, jotka kuolivat vankilassa ”kommunismin hirmuvallan kaudella” 1945–1955.

Olen sopinut tapaavani naisen, joka myös istui vankeusrangaistustaan Mokotówin vankilassa. Eläkkeellä oleva kirjallisuuden professori Barbara Otwinowska tervehtii minua hymyillen. Hänen pieni asuntonsa kaupungin keskustassa on hienostuneisuuden perikuva kirjahyllyineen ja maalauksineen. Otwinowska kertoo tuntevansa oikeusministeriössä miehen, joka ehkä saisi meille vierailuluvan vankilaan. Sovimme tapaavamme siellä muutaman päivän kuluttua.

Tultuani takaisin kadulle huomaan, etten ole kaukana Varsovan keskiaikaisesta keskuksesta, vanhastakaupungista. Tämä 1200-luvulta peräisin oleva paikka oli kerran täynnä loisteliaasti varusteltuja rakennuksia, kirkkoja ja kiltataloja. Natsit tuhosivat vanhankaupungin toisessa maailmansodassa lähes kokonaan, mutta se jälleenrakennettiin sellaisella käsityöläistaidolla, että se pääsi Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1980.

Tulen mukulakivetylle Linnanaukiolle, ja näen puolalaisen kuninkaan Sigismund III Vaasan muistoksi 1600-luvulla pystytetyn Sigismundin pylvään ympärillä syyrialaisia mielenosoittajia huutamassa kovaäänisiin ja liehuttamassa Syyrian lippuja. He vahvistavat näkemystä Varsovan nousevasta kansainvälisestä asemasta: kaupunki, josta perinteisesti muutettiin paljon pois, saa nykyisin paljon uusia asukkaita.

Vanhaakaupunkia moititaan joskus liiasta disneymäisyydestä. Siinä on ehkä turistikohteen tuntua, mutta ihastelen silti, kuinka upean yksityiskohtainen, uskollisesti entisöity ja sujuvasti liikennöity se on. Pienet keskiaikaisilta vaikuttavat kaupat myyvät taidetta, keramiikkaa, matkamuistoja ja Itämeren meripihkasta paikallisesti tehtyjä koruja. aBo Art Gallery -nimisen gallerian omistaja Anna Bolesta kertoo asuvansa kauppakorttelissa. Hän myöntää asuntojen olevan pieniä, mutta naapurit – taiteilijat, näyttelijät ja kirjailijat – ovat mielenkiintoisia.

Bolesta puhuu loistavaa englantia. Moni nuori varsovalainen puhuu kieltä nykyään hyvin. Jotkut oppivat sitä työskennellessään ulkomailla – Englannissa, Irlannissa, Yhdysvalloissa – ja hyödyntävät kielitaitoaan nyt uudenlaisessa Puolassa, joka houkutteli heidät takaisin.

”Minulla on täällä kaikkea”, Bolesta kertoo vanhastakaupungista. ”Minulla ei ole tarvetta lähteä”.

Lyhyen kävelyn jälkeen tulen Vanhankaupungin torille. Kahviloiden aurinkovarjot reunustavat värikkäästi maalattuja barokkityylisiä asuintaloja. Lapset leikkivät keskussuihkulähteellä Varsovan symbolin, miekkaa kantavan merenneidon Syrenkan patsaan ympärillä.

Cepelia, kansantaiteen galleria, esittelee maalattujen puukaiverrusten kokoelmaa. Useimmat ovat kaiverruksia yksittäisistä hahmoista, mutta joukossa on myös upeita asetelmia, kuten hääjuhla tai Nooan arkki, jotka on kaiverrettu yhdestä puunpalasta. Yksi työ kuvaa Jeesusta istumassa murheissaan kivellä, pää laskettuna käsien varaan. Se on ikivanha kuva, joka tuntui saavan uuden merkityksen kommunismin aikaan. Monet teoksista sisältävät erityiseen puolalaiseen tapaan sekoituksen hurskautta ja huumoria.

Lähden pohjoiseen kohti uuttakaupunkia, joka oikestaan on uusi vanhakaupunki. Myös tämä 1400-luvulla perustettu kaupunginosa tuhoutui toisessa maailmansodassa, ja se jälleenrakennettiin rakkaudella näyttämään siltä, miltä se näytti kukoistuskaudellaan 1700-luvulla. Koska kauppoja ja ravintoloita on vähemmän kuin vanhassakaupungissa, ihmisiäkin on vähemmän. Kävelen siistin ja tyhjän aukion läpi ja ohitan jälleenrakennetun Pyhän Kasimirin barokkikirkon, jossa yli tuhat siviiliä kuoli yhtenä yönä pommituksissa vuonna 1944. Kuljen asuntojen aukinaisten ikkunoiden alta ja saavun paikkaan, josta minulla on näköala Veikseljoelle. Elämä näyttää siirtyneen muualle, täällä tunnen vain rauhaa, yksinäisyyttä ja ajattomuutta.

Varsova on muistelun kaupunki. Vaikuttavimpiin muistomerkkeihin kuuluu Varsovan kansannousun museo. Se esittelee vuonna 1944 natsimiehitystä vastaan tehtyä kansannousua, joka johti lähes koko kaupungin tuhonneeseen kostoiskuun. Nykypäivän Varsovaa ei voi edes yrittää ymmärtää ottamatta huomioon tätä tapahtumaa, jossa 150 000–200 000 varsovalaista kuoli. Näyttely esittelee ne valtavat haasteet, joita vastarintataistelijat kohtasivat; he esimerkiksi joutuivat navigoimaan viemäriverkostoissa liikkuakseen kaupungissa huomaamatta.

Todellisuutta hämmennetään täysin toisella tavalla modernissa Kopernikus-tiedekeskuksessa. Keskus on nimetty puolalaisen tähtitieteen pioneerin Nikolaus Kopernikuksen mukaan. 1500-luvulla Kopernikus sijoitti Auringon Maan sijasta universumin keskukseen. Virnistän, kun näen kolme lasta lumoutuneina kuuntelemassa sähköistä runoilijaa, jonka hahmo perustuu edesmenneen puolalaisen kirjailijan Stanisław Lemin romaaniin – teknologiaa ja kirjallisuutta yhdistettynä innoittavasti. 

Perjantaiaamuna olemme professori Otwinowskan kanssa Mokotówin vankilan odotushuoneessa. ”Hauska tavata”, sanon, kun vankilatoimen johdon virkailija saapuu. Hän vastaa: ”Me olemme jo tavanneet. Nimeni on Tomasz Ochinowski, olin yksi oppilaistanne”.

Hymyillen hän johdattaa meidät sisään portista vankilan pihalle. Otwinowska, joka näyttää tyylikkäältä hellehatussaan tarraa käsivarteeni, kun astumme sisään ensimmäiseen rakennukseen. Voin vain kuvitella millaisia muistoja hänen mielessään vilisee. Pysähdymme erään sellin luona. Vartijat häätävät kaksi vankia ulos, jotta me voimme katsoa selliä tarkemmin. Otwinowska levittää käsivartensa mitatakseen sellin leveyden ja kertoo sen olevan isompi kuin hänen vanha sellinsä.

Kävellessämme pitkin käytäviä mietin kaikkia niitä kuulusteluja, nälkälakkoja, kidutuksia ja teloituksia, joita näiden seinien sisällä tapahtui. Kaikkia menetettyjä elämiä, hukattuja tuotteliaita vuosia. Ajattelen kaikkia niitä rohkeita kansalaisia, joita kohdeltiin kuin rikollisia, äitejä, jotka erotettiin vauvoistaan.

Vierailumme päättyy johtajan toimistoon. Bogdan Kornatowski ojentaa meille molemmille vanhaa vankilarakennusta kuvaavan lasietsauksen. Hän puhuu Otwinowskan kanssa ja kääntää sitten katseensa minuun.

”Mitä nyt sanon kuulostaa ehkä hieman oudolta”, hän aloittaa, ja jää sitten miettimään oikeita sanoja. ”Ehkä jopa inhottavalta. Mutta kerrothan vaimollesi, että vankilan johtaja toivoo hänelle pelkkää hyvää”.

Matkavinkkejä

Majoitus 
- Hotelli Bristol. Sijaitsee Varsovan sydämessä kuuluisan Kuninkaantien varrella. Alk. 130 euroa.
- Polonia Palace. Moderni hotelli Varsovan keskustassa. Alk. 60 euroa.
- Ibis Budget. Kohtuuhintainen hotelli, joka sijaitsee Veikseljoen varrella, noin 15 kilometrin päässä Varsovan kansallisstadionilta. Alk. 25 euroa.

Ruoka
- Pod Samsonem. Puolalaista ja juutalaista ruokaa. Hyvä ja kohtuuhintainen ravintola vanhassakaupungissa.
- Opasy Tom Restaurant. Agata Wojdan nimikkoruokaa. Intiimeissä sisätiloissa näkyy vanhan kirjakaupan ja legendaaristen kirjallisuuskahviloiden tyyli. 
- Atelier Amaro. Ensimmäinen ja ainoa puolalainen ravintola, jolle on myönnetty arvostettu Michelin-tähti.

Älä unohda
- Łazienkin puisto- ja palatsikompleksi. 1600-luvulta peräisin olevassa puutarhassa on useita arkkitehtoonisia monumentteja, esimerkiksi ns. saaripalatsi. 
- Frédéric Chopin -museo. Maailman suurin Chopinille omistettu museo.
- Fotoplastikon. 1900-luvun alusta peräisin olevan stereoskoopin arkistoissa on yli 3 000 alkuperäiskuvaa Varsovasta ja maailmalta.