Ihmiskasvoisen sosialismin nujertaminen Varsovan liiton asevoimin herätti suuttumusta ympäri maailmaa, ja myös Suomessa tapahtunut tuomittiin – tosin maan hallitus ei niin tehnyt.
Ulkoministeri Ahti Karjalainen istui aamulla 21. elokuuta 1968 Keskustapuolueen työvaliokunnan kokouksessa, kun hän sai kiireellisen kutsun saapua välittömästi tasavallan presidentti Urho Kekkosen luo presidentinlinnaan. Kekkonen kertoi Karjalaiselle ja pääministeri Mauno Koivistolle Neuvostoliiton suurlähettilään Andrei Kovaljovin käyneen hänen luonaan jo aamukahdeksalta.
Suurlähettilään käynnin syy oli dramaattinen. Varsovan liiton joukot olivat ylittäneet Tšekkoslovakian rajan myöhään edellisenä iltana, ja ne ottivat seuraavan päivän kuluessa haltuunsa maan keskeiset strategiset kohteet. Miehitystä suurlähettiläs Kovaljov perusteli sillä, että Tšekkoslovakian uudistusmielisen johdon tarkoituksena oli irrottaa maa sosialistisesta leiristä. Kovaljov korosti, että joukot olivat saapuneet maahan Tšekkoslovakian pyynnöstä: tällainen vetoomus julkaistiinkin myöhemmin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen äänenkannattajassa Pravdassa.
Perimmäinen syy tapahtuneelle oli Neuvostoliiton hermostuminen Tšekkoslovakian uudistusmielisen johdon toimintaan ja sisäpoliittiseen kehitykseen maassa. Sikäläisen kommunistisen puolueen pääsihteeriksi tammikuussa 1968 valittu Alexander Dubček oli yhdessä presidentti Ludvík Svobodan kanssa käynnistänyt ”ihmiskasvoisen sosialismin” nimellä tunnetut uudistukset. Niiden tarkoituksena oli päästä eroon ihmisoikeuksia halveksineesta stalinistisesta sortokoneistosta, jollainen oli ollut. Tšekkoslovakian taakkana kommunistisen puolueen valtaannoususta saakka. Prahan keväänä tunnettu kulttuuri-ilmaston vapautuminen sekä vapaiden yhdistysten ja jopa puolueorganisaatioiden synty herätti huolestuneisuutta niin Neuvostoliitossa kuin muissakin itäblokin maissa.
Ennen kaikkea sosialistihallinnot pelkäsivät vastaavan liikehdinnän leviävän rajojen yli. Siksi Tšekkoslovakiaan lähti myös KGB:n agentteja, jotka pidättivät ja eristivät Dubčekin ja muut uudistusmieliset johtohenkilöt. Miehityksen tuloksena uudistukset peruttiin, kommunistisen puolueen johtoon nostettiin Moskovalle myötämieliset henkilöt ja Varsovan liiton joukot jäivät maahan.
Suomessa hallituksen ulkoasiainvaliokunta valmisteli Tšekkoslovakian tapahtumista maltillisen julkilausuman, jossa valitettiin tapahtumien kärjistymistä ja todettiin, että Suomen hallitus asennoitui tilanteeseen ”Suomen puolueettomuuspolitiikan edellyttämällä tavalla”. Lausunto oli ulkopoliittisista varovaisuussyistä ympäripyöreä, mutta itse tapahtuma oli Suomen ulkopoliittiselle johdolle järkytys. Presidentti Kekkonen ei uskonut suurlähettiläs Kovaljovin vakuutteluja miehityksen syistä, vaan loukkaantui siitä, että hänelle ilmiselvästi valehdeltiin.
Neuvostoliiton suurlähetystö informoi Suomen Kommunistista Puoluetta (SKP) illalla 20. elokuuta tulossa olevasta Tšekkoslovakian miehityksestä – siis ennen kuin suurlähetystö kertoi tapahtumista maan poliittiselle johdolle. Suomalaisille kommunisteille suhtautumisesta Prahan kevään kukistamiseen tuli vedenjakaja. SKP julisti, että miehitys vahingoitti kansainvälistä työväenliikettä, ja SKDL tuomitsi väkivallan käytön. Sen sijaan SKP:n neuvostomielinen oppositio tuki miehitystä ja luotti Neuvostoliiton väitteeseen, jonka mukaan heillä oli todisteita ”vastavallankumouksellisesta toiminnasta” Tšekkoslovakiassa. Vaikeassa ja epäselvässä tilanteessa SKP peruutti omat 50-vuotisjuhlansa, joille oli saapumassa Neuvostoliitosta arvovaltainen valtuuskunta.
Varsinkin SKP:n ja SKDL:n nuoressa jäsenistössä oli paljon Dubčekin uudistusmielisen linjan kannattajia, ja tiukka stalinismi alkoi SKP:ssä menettää otettaan Tšekkoslovakian tapahtumien seurauksena. Näihin kannattajiin kuului myös 28-vuotias SKP:n jäsen, toimittaja Reijo Nikkilä, joka oli Prahassa miehityksen alkaessa: Minulle nuorelle vasemmistoidealistille Tšekkoslovakian miehitys oli kuin maailmanloppu. Venäjää taitavana vaadin naivisti vastausta neuvostoliittolaisilta sotilailta ja upseereilta. Kuinka Neuvostoliitto ja neljä muuta sosialistista maata voivat hyökätä kymmenien ja taas kymmenien divisioonien voimin sosialistisen, slaavilaisen veljesmaan kimppuun? Hän ei ollut Suomen ainoa nuori kommunisti, joka kysyi itseltään samaa.
Television aikakaudella ylimääräisten uutislähetysten kuvat panssarivaunuista Prahan kaduilla toivat Tšekkoslovakian karun tilanteen suomalaisten tietoisuuteen. Laajat kansalaispiirit tuomitsivat Suomessa yleisesti Tšekkoslovakian miehityksen, mutta lehdistön reaktiot olivat melko neutraaleja ja oikeistopuolueidenkin kannanotot laimeita. Viralliset tahot varoivat sanomisiaan, mutta kansalaisten suuttumus purkautui suurina mielenosoituksina etenkin Neuvostoliiton suurlähetystön luona Helsingin Tehtaankadulla.
Neuvostoliitto pyrki hyvittelemään Suomea ja Tšekkoslovakian tapahtumista närkästynyttä presidentti Kekkosta. Pääministeri Aleksei Kosygin saapui lokakuussa 1968 Suomeen puolustamaan Varsovan liiton toimintaa Tšekkoslovakiassa. Kosygin painotti, että syy miehitykseen oli turvallisuuspoliittinen: sosialististen veljesmaiden oli pakko puuttua tilanteeseen, jossa sosialismi vaikutti olevan uhattuna jossakin yhteisön jäsenmaassa. Lepyttääkseen isäntäänsä pääministeri lupasi kiirehtiä Suomelle luvattuja öljytoimituksia.
Osallistu keskusteluun!