Artikkelit | Valitut Palat

Artikkelit

Kaikki artikkelit

Frans Emil Sillanpää oli ollut jo 20-luvun lopulta lähtien suomalaisten kirjallisuuden Nobelin kestoehdokas. 

Joulun ihanimmat kahvileivät syntyvät kahden joulunaikaan ehdottomasti kuuluvan aineksen yhdistelmänä: mantelin ja luumujen! Kokeile ja nauti!

Ohjaa vieraat kotiovellesi kauniiden jäälyhtyjen valon loisteessa.

Todellinen kinkun ystävä ei voi ajatellakaan joulukinkkua ilman sinappia. Mieluiten joulupöydässä tulisi olla monenlaista sinappia miedosta voimakkaaseen. Sinappien sekoittaminen on hauskaa puuhaa. Kokeile itse!

Alumiinifoliosta on muuhunkin kuin voileipien kääreeksi ja televisioantennin korvikkeeksi. Materiaali sopii täydellisesti erimuotoisten lahjojen paketoimiseen, sillä se mukautuu käärittävän tavaran muodon mukaiseksi.

Etkö halua käyttää joulunpyhiä imuroiden joulukuusen neulasia? Kohtele silloin kuustasi kuin leikkokukkakimppua – lisää vettä päivittäin ja ruoki sitä salaisella eliksiirillämme. Näin pidennät joulukuusesi elinikää.

Säännöstelyn kiristyessä alkuvuodesta 1941 kansan suussa alkoi kulkea omalaatuisia huhuja. Erään huhun mukaan voipula johtui siitä, että voita vietiin salaa Saksaan. Kun lihasta alkoi olla pulaa, huhuttiin puolestaan, että teuraslehmiä oli viety Saksaan – tai sitten venäläisten varuskuntaan Hankoon.

joulun perinteet

Joulupukilla on monia eri muotoja ja jouluperinteet vaihtelevat suuresti eri mantereilla. Kansainvälisiin perinteisiin tutustumiseksi sinun ei kuitenkaan tarvitse lähteä maailmanympärimatkalle, jatka vain lukemista. Voit ehkä hyödyntää joitain seuraavista perinteistä omassa joulun vietossasi.

Nämä edulliset, suloiset ja personoidut lahjaideat ystäville ja perheenjäsenille ovat peräisin tee-se-itse -periaatetta noudattavasta InstaCraft-kirjasta. Sinun ei todennäköisesti tarvitse edes lähteä käymään käsityöliikkeessä päästäksesi alkuun.

Joulukuun alussa 1941 suomalaiset olivat pysäyttäneet hyökkäyksensä ja asettuneet edullisiin puolustusasemiin Syvärille ja Maaselän kannakselle. Tammikuun alussa 1942 neuvostojoukot aloittivat Maaselän kannaksella vastahyökkäyksen Karhumäen takaisinvaltaamiseksi.

Sivut