Artikkelit | Valitut Palat

Artikkelit

Kaikki artikkelit

Valitut Palat kunnioittaa Seija Simolan muistoa julkaisemalla uudelleen vuoden 2014 ilmestyneen musiikkikokoelman Sävyjä. Kahdelle CD-levylle on koottu Simolan ikimuistoisimpien laulujen lisäksi myös harvinaisempia kappaleita persoonallisen taiteilijan uran varrelta. Simola antoi yhden viimeisistä haastatteluistaan toimittaja Mikko Mattlarille kokoelmalevyn kansilehden tekstiä varten. Lue alta Simolasta ja hänen urastaan.

Suomalaisessa elokuvakulttuurissa siirryttiin uuteen kauteen, kun Jorma Nortimon ohjaama ja Reino Helismaan käsikirjoittama ”Rovaniemen markkinoilla” tuli valkokankaalle.

Kuten parsakaali, keräkaali ja muut ristikukkaislajit, kukkakaalikin on supervihannes, joka sisältää runsaasti syöpää torjuvia fytokemikaaleja ja muita tärkeitä ravintoaineita. 

Rauli Badding Somerjoki

Rauli Badding Somerjoki olisi täyttänyt tänä loppukesänä 70 vuotta. Vuonna 1987 menehtyneen artistin ura sisälsi ylä- ja alamäkiä, mutta miehen persoonallinen lauluääni pysyi jäljittelemättömänä viimeiseen levytykseen asti.

1970-luvulle tultaessa Suomessa oli käynnissä ennennäkemättömän vilkas muuttoliike. Nuoret muuttivat maalta kaupunkeihin opiskelemaan tai töihin. Pohjois- ja Itä-Suomen kannattamattomilta pientiloilta kokonaiset perheet muuttivat työn perässä etelään tai Ruotsiin. Syrjäseuduilla ei yksinkertaisesti
enää ollut työpaikkoja.

Voivatko kasvivalmisteet korvata lääkkeitä? Jotkut lääkärit vannovat niiden nimeen.

BARCELONA on monille suomalaisille tuttu matkakohde, mutta paljon mielenkiintoista nähtävää on myös sen pohjoispuolella olevalla Costa Bravan
rannikolla, joka on osa Katalonian itsehallintoaluetta.

Ihmiskasvoisen sosialismin nujertaminen Varsovan liiton asevoimin herätti suuttumusta ympäri maailmaa, ja myös Suomessa tapahtunut tuomittiin  – tosin maan hallitus ei niin tehnyt.

Kymmenettuhannet eurooppalaiset ovat vaarassa sairastua diabetekseen. Vain pysyvistä elämäntapojen muutoksista on apua. 

Suosittu amerikkalaiskolumnisti testasi neljää eri tekoa, joiden on sanottu olevan oleellisia onnellisessa parisuhteessa. 

Sivut